
Innostuin lajista n. 5-vuotta sitten ja sillä tiellä olen edelleen. Triathlonia ennen harrastin aktiivisesti miekkailua ja kamppailulajeja.

Olen toiselta puolelta sukuani kotoisin Ranskasta ja olen parina viime vuonna käynyt keväällä myös siellä harjoittelemassa.
Viime vuonna harjoitteluani rajoitti paljon vasempaan sääreen tullut rasitusmurtuma, mutta nyt vamma alkaa olemaan parantunut ja pystyn pikkuhiljaa jatkamaan harjoittelua täysipainoisemmin. Pidän tällä sivustolla yllä myös vapaamuotoista harjoittelublogiani johon kirjaan pääpiirteittäin kunkin viikon harjoittelustani. Täydenmatkan kilpailu johon tähtään tänä vuonna on vielä epäselvä, koska olen päässyt harjoittelemaan täysipainoisesti tavallista myöhemmin.
Kyseisen lajin harjoittelu on luonnollisesti aikaa vievää ja se asettaa paljon vaatimuksia niin keholle kuin mielellekin. Tästä syystä olen käyttänyt monipuolisen ruokavalion lisäksi lisäravinteita joilla olen pyrkinyt tukemaan kehoni immuunijärjestelmän toimintaa.
Esimerkiksi riittävä tärkeiden mineraalien ja antioksidanttien saanti on edesauttanut sitä, että kehon vastustuskyky, lihakset ja luusto pysyvät hyvässä kunnossa kovasta harjoittelusta huolimatta. Yleisimmät käyttämäni lisärävinteet ovat olleet magnesium, sinkki, kalkki, monivitamiinit ja palautusjuomat.
Tulen kirjoittamaan keskustelupalstalle kokemuksiani eri lisäravinteista ja toivon tietysti myös muiden kokemuksia ja kommentteja aiheisiin liittyen!